tiistai 15. joulukuuta 2015

Gluteeniton mokkajuustokakku ja gluteeniton suklaakahvikakku

Mokkajuustokakku

Mamman herkuilla mennään!
Mokkajuustokakku on perheen klassikko ja siitä on tullut muutaman viime vuoden aikana myös miun synttärikakku (jonka teen ja syön itse). Kahvikakut ovat kuuluneet niin arkeen kuin juhlaan, eikä niiden leipomiseen edes tarvita mitään erityistä tekosyytä.


tiistai 1. joulukuuta 2015

Low fodmap -jouluideoita (ml. kasvisruokaa)


Mitä ekasta pussista löytyy?! Oisko se... Suklaata?


Seuraa pitkä päivitys. Akateemisessa hengessä ajattelin alkuun selostaa, mitä asia koskee.
Aloitan pohtimalla jouluherkuttelun luonnetta fodmappaajan näkökulmasta. Sen jälkeen esittelen muutamia vältettäviä ainesosia, joita jouluherkut sisältävät. Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä, listaan jeesusmonta leivonnaista, joulukarkkia ja jouluruokaa, joista ei ole sitten kuin valita mieluisimmat päältä.

Siispä tärkein asia: jouluna ruoasta ei ahdistuta eikä stressata, vaan siitä nautitaan. Järki on hyvä pitää mukana, mutta jokaista suupalaa ei tarvitse harkita ja punnita. Antaa joulurauhan tehdä oman osansa.

torstai 29. lokakuuta 2015

Halloween-spessu (low fodmap!)



Pitääkö miun nyt pohjustaa tätä jotenkin? HALLOWEEN ON PARASTA. Kitschiä, kauhua, herkkuja! KURPITSOJA JA LUURANKOJA! Spoopy af.

Jotta päästään tunnelmaan, aloitetaan vaikkapa näillä:

maanantai 26. lokakuuta 2015

Rapeapohjainen spelttipizza

Zinfandelia on niin vaihtelevasti tarjolla, että sitä tulee ostettua aivan liian harvoin. Suosittelen.

Rapea spelttipizzapohja! Toistan: aivan älyttömän uskomattoman maukas ja rapea pizzapohja speltistä! Olen täysin myyty. Omistan loppuelämäni speltille. Voisin syödä pelkkää spelttiä.

Valitettavasti niin ei vatsavaivaisen kannata kuitenkaan tehdä, koska speltissä on fodmapeja. Kaikille se ei myöskään sovi, mutta kuten aina: kokeile.

tiistai 13. lokakuuta 2015

Nopea low fodmap -curry

Eihän tuo mössö kovin ihmeelliseltä taasen näytä, mutta kukat oli kivoja.

Miulle jokainen päivä on bad hair day, mutta sitäkin pahempi on huono ruokapäivä. Mitään ei ole mietittynä, jääkaapissa on vain jämiä ja kauppaanlähtö ei kinostele. Pelastus: nopea (miut tuntien epäortodoksinen) curry.


keskiviikko 7. lokakuuta 2015

torstai 24. syyskuuta 2015

Maapähkinävoi-tofupihvit ja tsatsikimainen jogurttikastike

Ei saatana, onneks tätä saa syödä vielä huomennakin.

Olin viime viikon kipeänä, eikä ruoka oikein maistunut kuten tavallisesti. Tein tukkoisena mausteista currya, jonka ohjeen laitan tänne myöhemmin.

Yritän yksin kotona ollessani kehkeillä kasvisruokia, mutta aivot tuppaavat menemään curryn, nuudelikeiton ja munakkaan jälkeen lukkoon. Toim. huom. niistä saa kyllä tehtyä monia eri variaatioita! Kaikki eivät ole olleet hyviä! Heh! Tänään pohdin kasvispihvejä - uhka vai mahdollisuus, yleensä täysi katastrofi - kun muistin Helsingin Sanomien tofupihviohjeen vuosien takaa.


keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Paistettu iisi sovellettu paratiisiriisi

Oisin ostanu tuoretta ananasta, jos oisin ostanu tuoretta ananasta, mutta en ostanu.


Olen täysin koukussa jasmiiniriisiin. Nyt se on sanottu ja voin edetä elämässä.
Paitsi että. Muita kovasti koukuttavia asioita ovat muun muassa korianteri, pähkinät, lime ja inkivääri, eli vahvat ja raikkaat kaakkoisaasialaiset maut. Luulin jo hetkellisesti fodmapin aloitettuani, että joudun jotenkin näiltä osin muuttamaan ruokailutottumuksiani, mutta etenkin itsetehtynä itäaasialaiset setit ovat mitä sopivinta syötävää.


sunnuntai 23. elokuuta 2015

Ravintola- ja tuotesuosituksia fodmappaajalle


Petri's Chocolate Room, appelsiini-suklaaleivos.

Kasailen ja lisäilen tänne omien kokemusteni pohjalta tuote- ja ravintolasuosituksia fodmappaajalle. Kaikki ei käy kaikille, joten muista aina kysyä henkilökunnalta tai lue tuoteseloste.
Ravintoloissa vähimmäisvaatimuksina viljattomat ja laktoosittomat vaihtoehdot, sipuliton vaihtoehto ja hyvä maku sekä asiallinen palvelu.
Tuotteet laktoosittomia, maidottomia tai vähälaktoosisia ja vehnättömiä/riittävän low fodmap ja sipulittomia jne.

Edesvastuuttomasti suosittelen myös alkoholijuomia omien hyvien kokemusten perusteella.


Lohturuoka to the max: pinaatti-makaronivelli

Neron-vitin-leimaus.

Onko se pinaattivelliä? Ei, näet oikein: siinä on makaronia. Kiero mieleni yhdisti kaksi lapsuuden lemppariani ja lopputulos on kouluruokien Frankensteinin hirviö. Ei saatana mie oon nero.
Ohjeesta syö yksi tukevasti (joo, olen vähintäänkin henkisesti läski ja ei, mies ei halunnut maistaa.)


Herkkujen Suomen satoa aka pitkä rävellys

Tanan on tuomiopaiva.

Eilen käväisin Herkkujen Suomi -tapahtumassa yllättymässä positiivisesti. Yleensäkin tsekkaan kaikenlaiset ruokatapahtumat ja uutuustuotteet ihan vain siltä varalta, että miullekin löytyisi jotain. Teksti vilisee linkkejä, ettei teijän tarvihe käyvä ite ehtimään.


keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Vmp eli vimpeli, mitä pastaa

Öö en tiiä. Tuntui hyvältä ajatukselta laittaa nuo kuvat noin. Elä kato tuolleen.

Sarjassamme mitä on ikävä, osa n: makaronia, fusillia, spagettia, tagliatellea... Vehnä, miksi niin paha mutta niin hyvä?


Seitifileet sitruunaisella yrtti-kookoskastikkeella *superhelppo!*

Kastiketta on riittävästi silloin, kun ruoka alkaa muistuttaa keittoa.

Saatan nyt valehdella aineksista, koska tästä nyt on jo aikaa - ja postasin kyllä aikanaan fäbään, mutta fb:n haku ei ymmärrä suomen kieltä ja sen hienostuneita rakenteita, joten hakemalla sitä ei enää löydä. Ei miulla tämän siistimpää kertomusta nyt.


maanantai 27. heinäkuuta 2015

Broileria paprika-smetanakastikkeessa

Paula ja ihmeellinen taito saada ruoka näyttämään kehnommalta kuin se on.

Sain maisteriutumislahjaksi (paino riutumisella) kauniin Pentik-vuoan, joka pääsee taatusti myöhemmin kuviinkin, mutta nyt valokeilassa on vuoan mukana tullut herkkuohje, joka päätyi käyttöön MELKEIN muunteluitta. Tein ohjeesta hieman mukaillun version sen mukaan, mitä kaapista taas löytyi - ja eihän miulla mitään kanaa ollut, vaan broileria. Alkuperäisessä ohjeessa haudutetaan fileitä uunissa, kun taas mie tein kastikkeen pannulla suikaleista, ja siitä tuli mainiota yhtä kaikki. Alkuperäisestä ohjeesta omani poikkeaa myös sikäli, että laitoin vuohenjuustoa aurajuuston sijaan ja jätin currymausteen pois.


torstai 23. heinäkuuta 2015

Saa uskaltaa – pitää uskaltaa uskaltaa! Eli sekavaa horinaa.



Pizzeria Roihu, Joensuu. Rucolaa on mm. tarpeeksi. Huomaa myös pitsujen kokoero. Ekassa kuvassa kesäpitsu mansikalla, vuohenjuustolla ja, yllätys, rucolalla. Tokassa unelmien darrapitsu, jossa savumuikkuja, LiPan kotijuustoa Polvijärveltä ja suolakurkkuja. Nyt vasta tajusin, että tokalla kerralla taisi olla eri pohja, kun se näyttää paljon suuremmalta. Ekan pitsan jaksoin syödä kerralla, tokasta otin kolmasosan mukaan.

Ulkona syöminen. DUN DUN DUNNN. Sipulia, vehnää ja toinen toistaan pahempia sudenkuoppia kaikkialla. Kaikkein helvetillisimmässä vaiheessa piti kertakaikkisesti kieltäytyä ravintoloista ja ystävien tarjoamista ruoista, sillä oli pakko saada vatsa rauhoittumaan.


sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Vuohenjuusto-tomaattikeitto


Voikkarivinkki: paahdetttua Kultakaura-leipää ja Oltermanni Cheddar -juustoa.

Työpaikan lounaalla oli aiemmin tällä viikolla samettisen pehmeää vuohenjuusto-tomaattikeittoa. Päätin heti tilaisuuden tullen tehdä omanlaisen versioni. Pohdin alkuun tätä Pirkan ohjetta, mutta päädyin tietty lopulta lisäilemään sitä sun tätä. Omasta sopastani ei tullut samettisen pehmeää, koska sauvasekoitin tekee karkeaa jälkeä, enkä ehtinyt toisaalta hauduttelemaan ruokaa tuntikausia.


torstai 25. kesäkuuta 2015

Luontaisesti gluteenittomat low fodmap -letut (now with pictures!)

Pioneer Woman sanoisi, että cast of characters.


Joudun nyt tunnustamaan heti alkuunsa, että miulla ei ole kuvaa itse letuista. Oli vieraita, piti keskittyä muuhun kuin kehnojen kuvien ottamiseen jne. Voin kuitenkin luvata, että letut olivat pitsireunaisia ja aivan lettumaisia kaikin puolin! Erehdyttävästi muistuttivat tavallisia lettuja.


keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Tomaattis-inkiväärinen lihapata

Naudanlihapata. Aiks lieminen. Paaditaim eksölent.

Äidillä on upea valurautapata (en muuten asu vanhempien luona, vaikka siltä tämän blogin perusteella voi vaikuttaakin, t. ihan aikuinen Paula), jossa on helppo tehdä hyvää ruokaa. Ainekset pataan, pata useammaksi tunniksi uuniin, a vot.


lauantai 20. kesäkuuta 2015

Raparperi revisited: maapähkinävoi-raparperikakku ja mamman raparperipiirakka


Vaniljakastiketta om nom nom.

Kaksi raparperileivonnaista, toinen kenties hieman toista hiotumpi.


Lämmin perunasalaatti

Ihannaa vihrreettttääää. Basilikan wannabe-vesikasvatus taustalla.

Äippä keksi tämän ohjeen jostakin viime kesänä, ja sittemmin salaatti on erilaisina muunnoksina kelvannut niin grillimakkaran kuin pihvinkin kaveriksi. Perunasalaatin juttu on lämpimät, hieman muhjuiseksi keitetyt perunat ja niihin imeytynyt aurinkokuivattujen tomaattien öljy.


torstai 18. kesäkuuta 2015

Liisa-tädin taivaallinen raparperikeikauskakku

Work in progress.

Liisa-tädin taivaallinen raparperikeikauskakku

Sain ohjeen tädiltäni, joten kaikki kunnia hänelle. Ol' hyvvää, vaikka sössinkin vähän. Älkää tehkö niinku minä tein, eiku. Kakku koostuu perinteisen keikauskakun tapaan pohjalle tulevasta voi-sokerisotkusta, tähtenä kirpeä raparperi, ja taikina on neljän munan kakkupohjataikina.
Jotenkin näin se meni. En ota vastuuta omista tai toisten teoista.


Ketä ja mitä

Hei, olen Paula.

Minulla on ärtyvän suolen oireyhtymä, josta voi helpommin puhua englanninkielisellä lyhenteellä IBS. En kauheammin rupea pätemään, mistä on kyse, kun en ole ravitsemustieteen tai lääketieteen asiantuntija. Kerrotaan nyt kuitenkin lyhyesti, että saan kivuliaita vatsaoireita FODMAP-hiilihydraateista, eli hiilareista, jotka ryhtyvät käymään suolistossa (ällöä kaikki tämä suolista puhuminen, tiiän.) Näitä hiilareita löytyy ns. kotimaisista viljoista ja monista kasviksista ja hedelmistä (palkokasvit, kaalit, sipulit, omenat, kivelliset hedelmät jne.), ja näihin hiilareihin sisältyy myös maitosokeri ja monet makeuttajat.

Kuvittele, että saat jokaisesta ruokailustasi ruokamyrkytyksen, ja ollaan aika lähellä ärtsyn oireita.

Myös ei-FODMAPit voivat aiheuttaa oireita - tuliset mausteet, rasva, tärkkelykset. IBS herkistää myös muille vatsavaivoille, ja sen kanssa sairastellaan usein esimerkiksi refluksia, joka on nostanut kärventävää päätään miullakin.

Olen tuskaillut mystisten oireiden kanssa jostain lukioaikojen tienoilta. Olen ollut huonovointinen koulussa, töissä ja vapaa-ajalla, kunnes tänä kevättalvella 2015 päätin yrittää FODMAP-ruokavaliota. Ikävä kyllä ja onneksi se toimi, ja nyt täytyy keksiä joka päivä jotain syötävää. Siispä ajattelin, että listailisin tekemiäni ja syömiäni tänne, jos niistä vaikka vahingossa olisi muillekin iloa. Jos ei, niin menkää vaikka johonkin ihan toiseen blogiin.

Nopea usein kysytyt kysymykset eli ukk, otan perfektionistina ohjat sekä kysymysten että vastausten suhteen.


Mikä on IBS?

Googlaa, saat pätevämpää tietoa. Huomioi, ettei kaikkea kannata uskoa. Monashin yliopisto on uraauurtava taho alalla ja luotettava lähde. Yliopistolla on oma FODMAP-sovellus, jota ei tosin saa kuin Androidille ja iPuhelimelle. Kurjempi juttu meille isänmaallisille nokialaisille. Joka tapauksessa, moni huuhailija yrittää kerätä rahaa ruokavaliovinkkien varjolla, eikä kannata mennä lankaan. Huuhaan tunnistaa yksinkertaisista vastauksista monimutkaisiin ongelmiin ja epämääräisistä, epätieteellisistä lähteistä (tai niiden täydestä puutteesta).
Ja se on muuten sitten FODMAP, ei FOODmap. Lyhenne englanninkielisistä sanoista Fermentable Oligo-Di-Monosaccharides and Polyols, eli ne perhanan hiilarit.

Mitä voin tarjota IBS-vaivaiselle ruoaksi?


Kysy vaivaiselta itseltään. Jokaisen ruokavalio on valitettavasti omanlaisensa, ja eri ihmisille käyvät eri ruoka-aineet. Yleisiä ohjeita kuitenkin voisi olla vehnätön/ohraton/rukiiton ja laktoositon, palkokasviton, sipuliton ja mieluummin sitruksia ja marjoja kuin muita hedelmäksiä. Ananas ja hunajamelonikin on hyvää. Oman annoksen kokoaminen on aina hyvä vaihtoehto. Jotkut eivät lainkaan siedä maitoa, jollain voi olla keliakia, jollain paha refluksi jne. FODMAP-ruokavalion ei pitäisi olla elinikäinen (t. alan asiantuntijat. Ootteko ite kokeilleet ees hä, kysyn vaan?!), eli akuutin vaiheen jälkeen pitäisi periaatteessa kokeilla erilaisia kiellettyjä ainesosia siltä varalta, että joku käykin, vaikka pienissä määrin. Rajoitetulla ruokavaliolla voi olla vaikutuksia suoliston bakteeritasapainoon, ja nimenomaan heikentävällä tavalla, joten eliminaatiovaiheen jälkeen olisi hyvä syödä niin laajasti kuin mahdollista.

Täytyykö syödä gluteenitonta?


IBS ei ole yhtä kuin keliakia. Jollain voi olla sekä IBS että keliakia, mutta näin ei todellakaan ole kaikkien kohdalla. Nimenomaan gluteenin ei siis pitäisi aiheuttaa oireita perusärtsyilijälle. Gluteeni on proteiini siinä missä fodmapit hiilareita. Joillekin viljat eivät sovi lainkaan missään muodossa, mutta onko syypää nimenomaan gluteeni - tutkimustulokset eivät varsinaisesti puolla tätä. Lisätietoja kaivataan. Joka tapauksessa gluteeniton ei automaattisesti tarkoita, että se sopii ärtsyilijälle. Gluteenittomassa tuotteessa voi olla muita välteltäviä aineksia, kuten soijaa, hernettä, maitoa tai sipulia. Moni perusfodmappaaja pystyy sen sijaan syömään vähäisiä määriä vehnää, ohraa tai ruista sisältäviä tuotteita kuten ruisjauhojen avulla työstettyä sataprosenttista kauraleipää.


Mitä voi juoda (tiiätkö, juoda)?

Alkoholi itsessään voi ärsyttää. Tiukka FODMAP-ruokavalio on Pärtsä Räsänen approved, joten en ole lähtenyt sille linjalle. Ruokajuomana menee parhaiten vesi, mutta juon laktoositonta maitoakin. Kahvia ja teetä kykenemisen mukaan - itse juon kupin pari päivään. Appelsiini-, marja- tai ananasmehua, ei light-juomia yök. Koska viinnaa pittää juuvva, nautin toisinaan giniä tonicin kera, aitoa ginipohjaista lonkeroa ja viiniä. Tai aina voi valita Gambinan, ratkeaa samalla muutkin ongelmat. Hiilihapotetut juomat ovat suurina määrinä itselleni haitaksi - ei lisää kuplia suolistoon, kiitos. Olutta minä en pysty kykenemään, vaikka se virallisesti onkin low. Käymisteitse tehdyt omenapohjaiset ällömakeat siiderit sun muut juomat ovat pahinta, mitä tiedän.

Kuinka yhdistän kasvisruokavalion ja FODMAP-ruokavalion?


En ole oikea henkilö vastaamaan tähän laajemmassa mittakaavassa, sillä huolimatta monista kasvisohjeista olen kuitenkin sekasyöjä. Riippuu niin paljon yksilöllisestä sietokyvystä, mitä kukin voi syödä - täällä on Leena Putkosen kirjoitus aiheesta. Kun teen itse lihatonta ruokaa, käytän kiinteää tofua ja quornia (niitä, joita ei ole marinoitu sipuleissa), pähkinöitä ja siemeniä ja maitotuotteita ja kananmunaa. En ole niin skarppi ja hyvä ja reipas kokki, että jaksaisin tehdä aina reissuun omat eväät, joten kodin ulkopuolella syön kaikkea FODMAP-ruokavalion puitteissa.


Voisinko saada tarkan ohjeen jostakin ruoasta?

Joistakin kyllä, mutta jos en postauksessa kerro tarkkaa ohjetta, minulla ei ole sellaista. Leipomuksissa tarkkuus on tärkeää - tasamittoja, ei kukkuroita, aaagh - mutta ruoanlaitossa ainekset ja määrät riippuvat niin vahvasti kunkin ruokavaliosta, että mainitsen niistä tarpeen mukaan.

Pitääkö nämä jutut ottaa vakavasti?

Kyllä. Kaikki. Aina.

Miksi pidät blogia, kun et edes tiedä mistään mitään?

Blogosfääri, it's a free country.

Miksi ärsyttää?


Ärsyttäs itteeski