tiistai 13. lokakuuta 2015

Nopea low fodmap -curry

Eihän tuo mössö kovin ihmeelliseltä taasen näytä, mutta kukat oli kivoja.

Miulle jokainen päivä on bad hair day, mutta sitäkin pahempi on huono ruokapäivä. Mitään ei ole mietittynä, jääkaapissa on vain jämiä ja kauppaanlähtö ei kinostele. Pelastus: nopea (miut tuntien epäortodoksinen) curry.




Kun kertaalleen ostaa laajan kirjon mausteita ja pitää kaapissa aina jonkin sortin kermaa, kookosmaitoa, tomaatteja tai tomaattimurskaa, perusainekset on jo kasassa. Pääraaka-aineeksi käy vaikka keitetty kananmuna, mutta usein käytän kasviksia, kotijuustoa ja broileria sekä pähkinöitä. Mikä parasta, mausteinen soossi on täydellisen hyvää ilman sipulia.

Currysta saa extrasuperhyvää tuoreilla aineksilla. Inkivääriraaste kestää kypsennyksen, kun taas hento korianteri kannattaa lisätä vasta annoksen päälle. Chiliä kannattaa tiesti kykenemisen mukaan. Maustemaailma riippuu siitä, haluaako intialais- tai nepalilaishenkistä currya vaiko vaikkapa thaimaalaista. Edeltävien makumaailma on lämmin ja suomalaisesta näkövinkkelistä jouluinen, kun taas jälkimmäiseen kuuluu raikkaus ja pirskahtelevuus ja pohjana on usein jonkin sortin currytahna. Thaicurry vaatii tuoreita aineksia, siitä ei oikein pääse mihinkään.

Miun pikacurry koostuu usein intialaistyyppisistä mauista, koska kuivamausteita on helpointa pitää aina hyppysillä. Tuntuu, että oon sanonut tän jo sata kertaa. Herp derp.
Jos lähistöltä löytyy etnokauppoja, kannattaa hamstrata isoja (usein edullisia) pakkauksia kuivamausteita. Juustokuminaa, korianteria, inkivääriä, kardemummaa, kanelia, kurkumaa, jne.
Meiralla on myös valmis garam masala -seos, jossa ei ole suolaa. (Lisää hyviä mausteseoksia muuten tässä postauksessa.) Itse sekoittelemalla saa niin mietoa tai voimakasta kuin haluaa (ja vatsa sietää, huoh). Jos chili tai cayenne siis aiheuttaa tuskaa ja kärsimystä, kannattaa sekoitella itse.

Oon joskus tainnut avautua keltaisesta peruskarrista, joka on oksupoksuällöä. En tiedä miksi, liekö lapsuuden traumat, vai enkö vain pidä kurkumasta tai sarviapilasta. Tai niiden yhdistelmästä. Idk. Voi sitäkin käyttää, jos haluaa kouluruoalta maistuvaa settiä.

Pikaisen curryn saa nopeasti kypsyvistä aineksista: pinaatti, kesäkurpitsa, kotijuusto, kananmunat. Näitä ei juurikaan tarvitse hauduttaa, ja esimerkiksi kotijuusto kannattaa lisätä vasta loppuvaiheessa, ettei se lötkisty liikaa.
Lihaisia soosseja ja esimerkiksi munakoisoa saa jo kypsytellä pidempään, ja ajan kanssa hauduttelemalla esimerkiksi bataatista ja kurpitsasta saa herkullista ja moniulotteista currya, jossa on luontaista makeutta.

Lyhyesti siis jotakuinkin näin:

aloita kuullottamalla mausteet. Mausteita kannattaa käyttää reippaalla kädellä, ja niitä ei saa käräyttää, vain lämmittää. Toisinaan olen tehnyt niin, että aloitan kypsyttelemällä bataattia tai kurpitsaa pannulla tai uunissa, mutta joskus taas pilkon ne niin pieniksi, että ne hautuvat pannullakin. Sekaan neste - mieleinen kerma, kookosmaito, tomaattimurska - ja pääraaka-aineet. Jos käytät lihaa, lisää liha ennen nestettä ja kypsyttele hetki ennen nesteen lisäämistä. Hauduttele, kunnes raaka-aineet ovat kypsiä. Maistele ja tasapainota suolalla ja sokerilla.

Kaveriksi riisiä, kvinoaa tai vaikkapa teeleipää tai rieskaa. Raita-jogurttikastike täydentää voimakkaita makuja, ja sen voi yksinkertaisena versiona tehdä jogurtista, kurkusta, hunajasta tai sokerista ja suolasta ja pippurista.


Hyviä curry-yhdistelmiä:

  • juustokumina, kuivattu korianteri, inkivääri, pinaatti, kotijuusto, kerma tai kookosmaito
  • juustokumina, kuivattu korianteri, kardemumma, kaneli, pippuri, tomaatti, paprika, broileri tai tofu, (kerma tai kookosmaito)
  • juustokumina, kuivattu korianteri, kardemumma, kaneli, pippuri, bataatti tai kurpitsa, maapähkinä, kerma tai kookosmaito
  • juustokumina, kuivattu korianteri, chili, tomaatti, munakoiso, valkosipuliöljy, seesami, (kerma tai kookosmaito)
  • juustokumina, kuivattu korianteri, inkivääri, chili, unikonsiemenet, broileri, appelsiini, kookosmaito
Kuten tavallista, mielikuvitus ja suolisto on rajana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti