torstai 18. elokuuta 2016

Tomaattinen quorn-stroganoff, low fodmap & gluteeniton




Päivän kerettiläisen ruokaversion aika!

Syksyn mittaan olen kokeillut, kuinka vatsa reagoi sieniin. Sienet sisältävät paljon mannitolia, ja sen takia ne ovat high fodmap. Lisäksi oireita voi aiheuttaa sienisokerin imeytymishäiriö, trehaloosi-intoleranssi. Sietokykyä kannattaa kuitenkin testata (kuten muidenkin ruokien kohalla), sillä fodmappaajalla sienten syöntiä voi sotkea myös sieniruokiin usein lisätty sipuli. Sienet ovat itsessään niin upeita, ettei sipulia välttämättä ees tarvita. Jos sibelin makua kuitenkin kaipaa, kannattaa kokeilla ruohosipulia tai kevätsipulin varsia.

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Matchakääretorttu, gluteeniton ja low fodmap

Etualalla kääris ja taaempana mustikkacrumble.

Huomasin, että kaapissa piileskeli avaamaton pakkaus matchajauhetta, joten tein kaverin synttärikahveille (-teelle) kääretortun matchalla maustettuna.


keskiviikko 3. elokuuta 2016

Okonomiyaki, low fodmap



Okonomiyaki on paljon enemmän kuin kehnot selitykset, kuten "munakaslettu" tai "japanilainen pitsa", antaa ymmärtää. Okonomiyaki on okonomiyaki, oma ruokalajinsa siinä missä sushikin. Voisin heittäytyä käännöspohdintoihin, mutta parempi etten - gradukin meni niin penkin alle, että miun on paras jättää pohdinnat fiksummille.

maanantai 1. elokuuta 2016

Pikaruokaa: kasvis-pähkinänuudelit




Kesällä parasta on kasvikset mahdollisimman sellaisenaan. Lähtökohtana oli siis lähinnä tehdä mahdollisimman värikästä ja maukasta ruokaa.

Mustikkapullat (low fodmap, gluteeniton)



Yritin tyhjentää pakastinta leipomalla osasta mustikoista pullaa - joka sitten päätyi pakastimeen, joten herp derp olipa siitäkin hyötyä.
Seurasin Virtasalmen Viljatuotteen ohjetta, sillä käytin pullajauhoseosta ja jatkoin sitä vaalealla jauhoseoksella, kun ensin mainittu loppui kesken. Hyvin onnistui!

Kermainen kirpeä kesäkeitto, low fodmap



Miun kesäkeitto ei ole tylsää keskivertoruokaa hannapartaslaisittain, vaan etten sanois jopa kurmeeta.
En laita tarkkoja mittoja, mutta herneitä kannattaa annostella oman sietokyvyn mukaan. Suurusta keitto ei kaipaa. Myös parsakaali sopii sekaan, enkä epäilisi lisätä retiisejä tai kesäkurpitsaakaan! Aivan taatusti keitto toimisi myös vaihtamalla kerman kookosmaitoon, jolloin soppa on vegaaninen. Tällä kertaa ainekset olivat nämä: