tiistai 1. joulukuuta 2015

Low fodmap -jouluideoita (ml. kasvisruokaa)


Mitä ekasta pussista löytyy?! Oisko se... Suklaata?


Seuraa pitkä päivitys. Akateemisessa hengessä ajattelin alkuun selostaa, mitä asia koskee.
Aloitan pohtimalla jouluherkuttelun luonnetta fodmappaajan näkökulmasta. Sen jälkeen esittelen muutamia vältettäviä ainesosia, joita jouluherkut sisältävät. Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä, listaan jeesusmonta leivonnaista, joulukarkkia ja jouluruokaa, joista ei ole sitten kuin valita mieluisimmat päältä.

Siispä tärkein asia: jouluna ruoasta ei ahdistuta eikä stressata, vaan siitä nautitaan. Järki on hyvä pitää mukana, mutta jokaista suupalaa ei tarvitse harkita ja punnita. Antaa joulurauhan tehdä oman osansa.


Miulla oli viime syksynä ja keväänä aivan hirveä vatsakausi, jonka seurauksena aloitinkin fodmap-ruokavalion. Siitäkin huolimatta kiinnitin tuolloin ihan erityistä huomiota siihen, että söin joulun mittaan kaikkea aivan normaalisti (tai siis liikaa) enkä oireillut yhtään. Kun loma loppui ja palasin arkeen, tuskat palasivat kahta pahempana.

Tämä oli ehkä miun kokemuksistani lähimpänä monien kuvaamaa "lomaihmettä", eli että reissussa voi syödä huolettomammin kuin kotona. Matkailu käy miun vatsaan ja hermoille, joten se ei todellakaan vastaa käsitystä rentoutumisesta. Äidin jouluherkkujen äärellä sen sijaan lepäsi masu ja mieli.

En missään nimessä nyt tarkoita, että jouluna täytyy mättää vältettäviä ruokia kuin viimeistä päivää ja toivoa parasta. Kuten sanottu, järki kannattaa pitää messissä. Useimpia jouluherkkuja on mahdollista tehdä ilman pahiksia, ja pienet määrät eivät monien kohdalla haittaa. Ennen kaikkea ei pidä miettiä, että söinköhän nyt näin ja näin monta grammaa liikaa sokeria ja oliko nyt yli kourallinen vihreitä papuja ja voi ei, taisin syödä vahingossa ainakin kaksi ruokalusikallista lanttulaatikkoa??? Omasta kokemuksesta tiedän, että ahistumalla voi saaha itelleen yhtä kehnon olon kuin, öö, vetämällä punajuurta ja sipulia sekaisin ruisleivällä :D

(Jos olet allerginen, yliherkkä tai muuta perus-ärtsystä poikkeavaa, pidä hyväksi havaitsemasi linja, kuten ystävämme järki jälleen kerran ohjeistaa.)

Siis: rauha ja nautinto hyvä, stressi ja ahdistus huono.

Mitä joulupöydän ansoja kannattaa väistellä:

  • sipuli - tuore ruohosipuli käy kalan kaveriksi, mutta esimerkiksi karjalanpaistia ei ilman sipulia voi tehdä. Kokeile kevätsipulin vihreitä varsia (ja valmistaudu valitukseen epäautenttisuudesta)
  • rosolli, rosollin kastike ja punajuurilaatikko - sure avoimesti menetystäsi, nyyyyyh :''''(
  • kaali - kokeile lehtikaalia tai syö kypsennettyä kaalia pieninä kerta-annoksina
  • vehnä- ja ruisleivonnaiset - gluteenittomat jauhoseokset, speltti ja tattari niille, jotka sietävät niitä
  • kuivatut hedelmät - riisipuuron kaveriksi käy puolukka- tai karpalokiisseli, ja marjoja voi käyttää myös leivontaan ja makeisiin
  • laktoosi - laktoosittomia maitotuotteita löytyy joka lähtöön, suklaita myös
  • ylensyönti - (en kommentoi.)

Mitä muuta jäämme kaipaamaan, sijalla yksi: jouluolut! Korvaajia ei ole. Olueen pätee sama kuin tuoreeseen, ilmavaan, sitkoisen pehmeään rapeakuoriseen vehnäleipään (kyllä, kyynelehdin täällä) - ei ole toista vastaavaa makuelämystä. Ne, jotka väittävät, etteivät ikävöi mitään ruokaa tai juomaa eivät ymmärrä ruoan ja juoman monimuotoisuuden päälle. Nih!


Entäs sopivia herkkuja? Ärtsy-ystävällisiä ruokia on niin monta sorttia, kuin vain jaksaa kuvitella, mutta tässä liuta vaihtoehtoja:

Leivonnais- ja herkkuosasto

  • Spelttijoulutortut (mausta valmismarmeladi jouluisesti tai keittele oma. Gluteenitonta lehtitaikinaa saa pakasteena.)
  • Vehnätön joulukakku (suklaalla, pähkinöillä, kuivatuilla marjoilla, appelsiinilla, kahvilla... Ohje seuraa myöhemmin, kunhan ehdin sen äidiltä varastaa ;D)
  • Vehnättömät piparit (oikeasti velvollisuudesta lisäsin - en ole piparien perään, joten teen tavallisesta taikinasta koristeita tuoksun vuoksi ja kasaan varmaan piparkakkumökin.)
  • Karjalanpiirakat jyttejauhoista (piirakkapuuroon kananmuna pitämään puuroa kasassa.)
  • Makeat ja suolaiset pasteijat (lehti- tai rahkavoitaikinasta)


  • Karpalo- tai puolukkakiisseli (ylijäänyt riisipuuro, kermavaahtoa ja karpalokiisselia <3)
  • Vadelma- tai puolukkajäädyke ja coulis (coulis on kahta parempaa, jos siihen lisää likööriä.)

  • Glögi (kokeile valmiita, joissa omena ja mustaherukka eivät ole pääosassa tai hauduttele mausteiden kanssa omaa mieleisestäsi mehusta [ja punaviinistä])
  • Juustot ja hillokkeet (jotain kovaa, jotain sinistä, jotain valkoista, jotain törkeän haisevaa.)


Ruokapöytään

  • Graavisiika ja -lohi (graavaamiseen voi tuoda vaihtelua vaikkapa konjakilla tai ginillä)
  • Kylmäsavulohi
  • Silli (smetana, sinappi, tomaatti... Perinteiset Boy-sillifileet ovat suosikkini.)
  • Maustesilakat
  • Kalamestarin herkku (kuutioitua kylmäsavulohta, ruohosipulia, ranskankermaa, sitruunaa, suolaa ja pippuria)
  • Mäti

  • Porkkanalaatikko (tavan korppujauhokuorrutus niille, jotka eivät vähästä hätkähdä, mutta gluteenitontakin korppujauhoa löytyy. Voi myös jättää pois.)
  • Bataattilaatikko (runsailla mausteilla!)
  • Lanttulaatikko
  • Pähkinäinen juureslaatikko

  • Vihreät pavut (vahvojen makujen kera hyvää sellaisenaan höyrytettynä)
  • Lehtikaali (haudutetun kaalin tapaan)
  • Vihersalaatti juustolla ja pähkinöillä - valkohomejuusto, sinihomejuusto, kovat juustot & saksanpähkinät, pekaanipähkinät - lisäksi esim. sitrushedelmiä tai viinirypäleitä

  • Kinkku (korppujauhokuorrutus ei pienenä määrän haittaa perus-ärtsyä)
  • Kalkkuna (kokonainen, rulla, savustettu filee)
  • Kasvis-pähkinäpaisti (sipulit voi korvata vihreillä kevätsipulin varsilla ja valkosipuliöljyllä, ja sienten tilalle voi laittaa esim. munakoisoa. Kuivattuihin hedelmiin näyttikin sisältyvän karpaloita, ja aprikoosit tms. voi jättää pois - tai käyttää vaikkapa hillitysti rusinoita.)

Oisko siinä jottain, mikä keleppaa? Joulua odotellessa ideoita saattaa vielä tulla, ja yritän ehtiä postailemaan kokeiluja :3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti