maanantai 16. tammikuuta 2017

Amerikkalaiset pannukakut (low fodmap)



Silloin harvoin kun onnistuu, tekee heti mieli rynnätä kertomaan siitä! Tein unelmankevyitä amerikkalaisia pannukakkuja, ja kerrankin niistä tuli kuohkeita ja upeanvärisiä, joten jaan ohjeen saman tien.

Suussasulavan pehmeitä pannukakkuja ei paisteta rasvassa, mutta halukkaat voivat tarjota ne amerikkalaisittain voinapin kera. Omat valintani oli itepoimitut marjat ja vaahterasiirappi sekä lemon curd ja kermavaahto.
(Saatoin varovasti maistaa myös omenasosetta. Teki kovasti mieli syödä koko kipollinen, mutta tietäähän sen, miten siinä kävis.)


Tietenkään ohje ei ole yksiselitteinen. Miulla oli ennestään kaksi valkuaista jääkaapissa, koska tein edellispäivänä carbonaraa. Toimi siis samoin, tai käytä keltuaiset lemon curdiin, pinaattivellin saostamiseen... Tai jätä tästä ohjeesta yksi kokonainen kananmuna pois ja korvaa se yksinkertaisesti keltuaisilla.

Amerikkalaiset pannukakut

2 valkuaista ja 1 kokonainen kananmuna
3 dl piimää
1 dl maitoa
ripaus suolaa
1 tl vaniljasokeria
2 dl kaurajauhoja
1 dl jauhoseosta (esim. Virtasalmen viljatuotteen vaalea)
1 tl soodaa

Vatkaa valkuaiset pehmeäksi vaahdoksi.
Sekoita kokonainen muna muiden ainesten kanssa paksuhkoksi taikinaksi.
Kääntele valkuaisvaahto taikinan joukkoon.

Lämmitä pannu keskilämmölle vesitilkan kanssa. Kippaa vesi pois, kun se alkaa osoittaa kiehumisen merkkejä. Älä käytä paistamiseen öljyä.

Paista lettuja miedolla tai keskilämmöllä.
Kun niihin ilmaantuu kuplia ja paistopinta on tasaisen kullanruskea, käännä ja paista toiseltakin puolelta kullanruskeaksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti